26-vuotiaan eläkeläisen mietteitä

Täytin 26 vuotta, joten joudun jäämään eläkkeelle Suomen Sijaiskotinuorista. En itke tätä kirjoittaessani, paitsi ehkä vähän. Olen saanut Sinuilta enemmän kuin osaan ehkä koskaan sanoa ääneen.

Vaikka mitkään sosiaaliset ryhmät ja tilanteet eivät ole täysin ongelmattomia, Sinujen konsepti ja ilmapiiri tuntuvat ainutlaatuisilta. Osasyynä on varmasti se, että turvallisuus ja hyväksyntä olivat minulle outoja tuntemuksia. Sen piikkiin ei voi kuitenkaan pistää kaikkea.

Sijaishuoltonuoret kokevat paljon ennakkoluuloja ja syrjintää. Heidän ajatellaan tarvitsevan jatkuvaa kontrollia ja valvontaa. Vaikka en olekaan ollut jokaisella leirillä mukana, olen nähnyt ikäryhmän huomioiden yllättävän vähän ”huonoa käytöstä”.  Missä tahansa muulla nuorten tiloissa ja tapahtumissa käy aina jotain.

Nuoruuteen kuuluu venytellä rajoja, mutta leireillä näkemäni käytös on ollut harvinaisen siivoa. Kun luottamusta antaa, kohde usein käyttäytyy sen mukaisesti. Odotuksilla on tapana toteutua – hyvässä ja pahassa.

Jokainen lapsi ansaitsee nauraa. Joka päivä. Elämän, jossa ilo ja turva eivät ole poikkeus, vaan sääntö. Arjen, jossa lapsi uskaltaa käyttäytyä ikätasoisesti.

Kodin, jossa ei tarvitse kävellä lasinsirujen päällä. Kodin, jossa lapsi tietää saavansa hyväksyntää ja lämpöä. Paikan ilman väkivaltaa, laiminlyöntiä ja välinpitämättömyyttä. Kodin, jossa tiedät, että sinua odotetaan kotiin. Oman huoneen, jossa uskaltaa iltaisin nukahtaa ilman, että ovi on lukossa.

Tällaiset asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä lastensuojelun nuorille. Ne eivät olleet sitä myöskään minulle. Ennen aikuisikää minulla oli hyvin vähän tilaa elää.

Lapsilla ja isommillakin ihmisillä on onneksi kyky tarttua jopa mitättömiltä tuntuviin syihin iloita ja solmia siteitä. Tämä näkyy jopa niin äärimmäisissä olosuhteissa kuin keskitysleireillä. Se näkyy hieman arkisemmin myös Sinujen nuorissa.

Sijaishuollossa kasvaneet lapset ovat tilastojen valossa kokeneet merkittävästi laiminlyöntiä, pelkoa ja väkivaltaa. Silti näin uudestaan ja uudestaan leireillä ison joukon erilaisia ja eri-ikäisiä lapsia ja nuoria, joilla oli yhä kaiken jälkeen kyky nauraa ja hymyillä. Olen heistä tavattoman ylpeä.

Jos voisin pitää jokaiselle tapaamalleni lapselle ja nuorelle henkilökohtaisen puheen, miten arvokkaita ja ihania he ovat, tekisin sen. He ovat taistelijoita, joista monet ovat kohdanneet pienen elämänsä aikana enemmän vastoinkäymisiä kuin suurin osa ihmisistä kokee noin 80 elinvuotensa aikana. Se vaatii rohkeutta ja vahvuutta, joka jää aina piiloon.

Olette enemmän kuin kokemuksenne.

Olette kaikkea muuta kuin piste tilastossa.

Olette tässä. Se on jo voitto.

Haluan vain sanoa, että minä näen teidät.

Minä näen juuri sinut.

Kiitos!

SOINTU