Alueelliset nuorisotapahtumat saavat jatkoa
Perhehoitoliiton nuorisotyö pilotoi viime syksynä alueellista nuorisotyötä Perhehoitoliiton neljän jäsenyhdistyksen kanssa. Pilottitapahtumissa nuoret pääsivät seikkailupuistoon, trampoliinipuistoon, viihdekeskukseen ja Megazoneen. Kaikissa neljässä tapahtumassa oli tutustumista, jonkinlaista syötävää ja aktiviteettejä. Osallistujia oli yhteensä 49.
Kaikki tapahtumat saivat hyvää palautetta nuorilta. Herkut ja syöminen ylipäätään olivat tärkeässä roolissa nuorten palautteissa. Jokainen nuori pystyi osallistumaan tapahtumiin omalla tasollaan ja juuri sen verran, kuin itse halusi. Tapahtumissa nuoret pääsivät tutustumaan toisiinsa ja saivat yhteistä aktiviteettia.
Alueyhdistysten yhteyshenkilöt olivat tyytyväisiä tapahtumiin ja iloisia siitä, että nuoria saatiin mukaan eri puolilta yhdistyksen aluetta. Nuoret saivat onnistumisen kokemuksia ja mukavaa tekemistä viikonloppuun. Alueille toivottiin kovasti lisää nuorten tapahtumia, ja kaikkien alueiden yhteyshenkilöt saivatkin innostuksen lähteä suunnittelemaan niitä.
Viimesyksyinen pilotointi käynnistyi jo toukokuussa, kun järjestimme alueyhdistyksille mahdollisuuden tulla yhteiseen Teams-keskusteluun puhumaan oman alueen nuorille mahdollistetusta toiminnasta ja innokkuudesta osallistua pilotointiin. Etäkeskusteluun osallistui kymmenen henkilöä kahdeksasta eri yhdistyksestä. Varsinaisiksi pilottikohteiksi valittiin neljä alueyhdistystä eri puolilta Suomea: Pohjois-Savon perhehoitajat, Keski-Suomen sijaisvanhemmat, Hämeen perhehoitajat ja Uudenmaan sijaisperheet. Tapahtumia suunniteltiin ja toteutettiin kunkin yhdistyksen valitseman yhteyshenkilön ja Perhehoitoliton nuorisotyön koordinaattorin kesken. Yhteyshenkilö vastasi muun maussa tapahtumapaikkojen kilpailutuksesta ja varaamisesta, tapahtuman mainostuksesta ja ilmoittautumisten vastaanottamisesta. Jokaisen yhdistyksen kanssa oli 1–2 suunnittelutapaamista, joissa mietimme tulevaa tapahtumaa, sen ajankohtaa, ikäryhmää ja tavoitteita. Nuorisotyön koordinaattori oli mukana kaikissa neljässä tapahtumassa ohjaamalla tutustumisen ja osallistumalla aktiviteettiin.
Pilottitapahtumat olivat kokonaisuudessaan erinomainen kokemus. Yhteistyö alueyhdistysten ja Perhehoitoliiton nuorisotyön välillä oli hyvää ja sujuvaa. Yhdistykset kokivat yhteistyön tekemisen ja Perhehoitoliiton tuen merkittäväksi sekä suunnittelu- että toteutusvaiheessa. Kiitos vielä yhteistyöstä neljälle alueyhdistykselle! Tänä vuonna yhteistyössä alueyhdistysten kanssa järjestettävät tapahtumat nuorille saavat jatkoa. Yhdistyksille on luvassa lisätietoa asiasta alkuvuoden aikana.